RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 31.03.2021/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 10 |
31.03.2021 |
Sosiaaliohjaaja-perhetyöntekijän toimi
109/01.01.00/2021
Sotelk 31.03.2021 § 10
(Lisätietoja; vastaava sosiaalityöntekijä p.0400 1396 84)
Esitetään, että Kittilän kunnan sosiaali-ja terveystoimeen perustetaan sosiaaliohjaaja-perhetyöntekjän vakituinen toimi 1.5.2021 alkaen. Tehtävä sisältää sekä sosiaalihuoltolain että lastensuojelulain mukaiset palvelut. Perusteluna on oman kunnan toteuttamien sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisten palveluiden riittämättömyys lasten ja perheiden tukeen.Tämä on aiheuttanut lastensuojelun ostopalveluiden tarpeen merkittävän lisääntymisen erityisesti vuonna 2020 ja edelleen. Ostopalveluita on jouduttu hankkimaan epätarkoituksenmukaisella tavalla hyvinkin etäältä omasta kunnasta. Lastensuojelun toimintakulut ovat kasvaneet vuodesta 2019 (558 553 €) vuoteen 2020 (791 363 €) 42 %. Ostopalvelujen osuus on 86 % eli 683 00 € lastensuojelun kokonaiskustannuksista.
Lastensuojelun piirissä olevien asiakkaiden määrä ei ole kasvanut, vaan hieman vähentynyt; vuonna 2019 lastensuojelun piirissä oli 85 lasta ja vuonna 2020 73 lasta. Lapsiperheiden sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa oli vuonna 2020 167 lasta.
Strategisena tavoitteena Kittilän kunnassa on oikea-aikaisen ja oikean tasoisen tuen turvaaminen lapsille ja perheille lähipalveluperiaatteella. Varhaisella ja oikea-aikaisella tuella vältytään raskaimpien lastensuojelullisten toimien tarpeen lisääntymiseltä.
Perustettavaksi esitettävällä uudella toimella tavoitellaan paitsi saatavuuden parantamista niin myös kokonaiskustannusten hillintää. Toimen perustaminen ei aiheuta lisäkustannuksia lastensuojelun kokonaisuuteen, koska määrärahat esitetään katettavaksi ostopalveluista.Toimen määräraha sivukuluineen on vuonna 2021 on n.35000 euroa.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää:
1. perustaa sosiaaliohjaaja-perhetyöntekijän vakituisen toimen 1.5.2021 alkaen.
2. että toimen kelpoisuusehtona on sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkinto tai alan aikaisempi opistotasoinen tutkinto (laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005).
3. määritellä toimen palkkaukseksi 2579,70 euroa/kk.
4. että määrärahat toimeen v. 2021 osalta kohdennetaan sosiaali- ja terveyslautakunnan käyttösuunnitelman sisältä käyttösuunnitelman muutoksena.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |