RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 27.01.2021/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 3 |
27.01.2021 |
Sosiaali- ja terveyslautakunnan käyttösuunnitelma 2021
77/02.02/2020
Sotelk 27.01.2021 § 3
(Lisätietoja: perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Olli, puh. 040 847 65 26)
Sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 27.10.2020 talousarvioesityksen vuodelle 2021 ja taloussuunnitelman vuosille 2022-2023. Lautakunnan käsittelyn jälkeen kunnanjohtajan talousarvioesitys piti sisällään sosiaali- ja terveyslautakunnan osalta seuraavat muutokset ulkoisiin tuottoihin ja kuluihin:
Eläkemenoperusteisia maksuja (tili 4103) muutettu Kevan ennusteen mukaiseksi, vaikutus 303.170 euroa kuluja kasvattava.
Sisäisiä kuluja on näkynyt tuloslaskelmassa lautakuntakäsittelyssä ulkoisina ja ne on korjattu. Tämä on pienentänyt ulkoisia kuluja 88.900 euroa.
Tasapainottaminen em. kulujen osalta on tehty lähtökohtaisesti lautakunnan talousarvioesityksen sisällä tilikohtien välisinä muutoksina, jotka näkyvät liitteessä. Valtuuston hyväksymän talousarvioesityksen ja sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvioesityksen välinen ero on kokonaisuudessaan + 96 725 € menoja lisäävä.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että kunnanvaltuuston hyväksymä sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvio vuodelle 2021 toimii myös vuoden 2021 käyttösuunnitelmana.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |