Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.01.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 2  Lämmityskulujen laskenta

Tekninen lautakunta

§ 13

22.01.2020

Tekninen lautakunta

§ 124

03.12.2020

Kunnanhallitus

§ 502

15.12.2020

Kunnanvaltuusto

§ 8

25.01.2021

 

Valtuustoaloite Kittilän kunnan kiinteistöjen lämmitysjärjestelmistä

 

117/10.03.02/2019

 

Teknlk 22.01.2020 § 13

 

 

(Lisätietoja: Kiinteistöpäällikkö p. 040 6744 393)

 

Kahdeksan kunnanvaltuutettua on tehnyt valtuustoaloitteen kaukolämmön ulkopuolella olevista kunnan kiinteistöjen lämmitysjärjestelmien muuttamisesta öljylämmityksestä energiaystävällisempään ja samalla ekologisempaan, esimerkiksi maalämpöjärjestelmän piiriin.

 

Kunnan mahdollisia selvitettäviä kohteita ovat seuraavat:

 

              • Alakylän päiväkoti

              • Alakylän koulu 2 rakennusta

                • koulu

                • koulun teknisentyö rakennus

              • Meijerin rivitalo

              • Kaukosen koulu 2 taloa

                • koulu

                • asuinrakennus

              • Kiistalan koulu 3 taloa

                • koulun asuntola

                • koulu (katoksella yhdessä asuntojen kanssa)

                • koulun opettajien paritalo

              • Könkään koulu 2 talo (katoksella yhdessä)

                • asuinrakennus

                • päiväkotirakennus

              • Tepaston koulu

              • Raattaman päiväkoti

              • Raattaman koulu

 

Kunnan puitesopimuksen LVI suunnittelijalta on pyynnöstä saatu seuraava selvitys:

"Näiden kevytpolttolaitosten perässä olevien kohteiden selvityksiä vaihtoehtoiselle lämmitykselle. Niissä täytyisi kaikissa käydä paikan päällä katselmoimassa kiinteistö, lämpöverkot ja lämmönluovuttimet. Lämpösuunnitelmat olisi hyvänä apuna, vähintään jotkut suunnitelmat, mistä nähdään pohjapiirustus joiden perusteella kohdekäynnin lisäksi voidaan määritellä lämmitystehon tarpeet. Öljynkulutustiedoista voidaan päätellä vuosittaista energiankulutusta. Varmuudella voidaan sanoa, että esim. maalämpö ei tule riittämään vaan huipputehoa on otettava joko nykyisistä öljykattiloista tai sähköstä. Tähän vaikuttaa öljylaitosten kunto sekä sähköliittymän koko.

Kohteet pystyttäisiin kiertämään 3-4 käyntikerralla. Puitesopimuksesta poiketen ehdottaisin käyntikerrat korvattavan toteutuneiden kulujen mukaan (km, aika, pv-raha), koska tämä ei kiinteään käyntikertamuottiin oikein sovellu. Kohdekäyntien havaintojen ja laskelmien perusteella tehtäisiin kohdekohtainen raportti. Tuntimääräarvio on n. 250 h nurkilla".

 

Yllä olevan mukaisesti selvitystyö maksaisi puitesopimuksen hinnoilla (alv 0%):

- Työt 250 x 63 e/h = 15.750 e

- Käynnit 4 kpl x 1.200 e/kpl = 4.800 e

 

Selvitystyölle ei ole varattuna erillistä määrärahaa. Aineiston keräämisenä omana työnä on mahdollista, koska uusi huoltomestari (lvi-alan koulutus) on aloittanut tehtävässään joulukuulla 2019. Suunnittelija voi kerätyn aineiston perusteella laatia laskelmat ja tehdä ehdotukset muutoksille.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää ilmoittaa valtuustoaloitteen tehneille, että selvitystyötä jatketaan aineistoa keräämällä huoltomestarin toimesta.

Lämmitysjärjestelmän valtuustoaloitteen mukaisia mahdollisia muutoksia ko. kiinteistöille käsitellään vuoden 2021 talousarviossa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Teknlk 03.12.2020 § 124

 

 

(Lisätietoja: Huoltomestari p. 0400 124 334)

Huoltomestari on tehnyt selvitykset ja laatinut kustannusarviot mahdolliseen maalämpöön siirtymisestä

Oheismateriaalina kohteista lähtötiedot, sähkökustannukset 2017-2019, lämmityskustannukset 2017-2019 ja kustannusarviot maalämpöön siirtymisestä. Liitteenä selvitys kiintestökohtaisen takaisinmaksuajan pituudesta.

Laitevalmistaja on mitoittanut energiakaivot ja pumput rakennusten toteutuneen öljynkulutuksen mukaan. Tepaston koulun öljynkulutus ei ole mitoitukseen kelvollinen, koska tiedot ovat ajalta jolloin rakennuksen käyttö on ollut minimaalista. Tepaston koulu laskettiin Alakylän koulun öljynkulutuksen mukaan.

Kaivon porauksiin liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Kaivojen laskettuihin hintoihin on laitettu varaus lisäkustannuksille, mutta pahimmassa tapauksessa kaivojen poraus voi olla jopa mahdotonta/kannattamatonta kallio- ja maaperästä riippuen.

Tällaisista isommista usean kaivon kohteista täytyy myös tehdä suunnitelmat erikseen, käytännössä laitetoimittaja ei ota vastuuta yli kolmen kaivon kohteiden mitoituksesta.

Suunnittelulle hinnoissa ei ole lisätty varausta. Kunnan puitesopimuksen LVI-suunnittelija oli antanut kaikkien kohteiden muutoksen raportoinneista hinnan 20 550 (alv 0%).

Alakylän päiväkoti ja meijerin rivitalo eivät ole avustuskelpoisia, koska ne lämpenevät nykyisin sähköllä. Alakylään ilmalämpöpumput olisivat kuitenkin energiansäästö ratkaisu. Pumppuja saisi sijoitettua kolme kappaletta korkeintaan ja yksikin tuo säästöjä. Ilmalämpöpumpun asennus ilman sähköjä (sähköt omana työnä) maksaa n. 2550 €/kpl.

Meijerin rivitalossa on vesikiertoinen lämmönjako, joten sinne saadaan maalämpökin asennettua.

Tekninen johtaja:
Lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää merkitä eräiden lämmitysjärjestelmien selvitystyön valmistuneeksi ja päättää huomioida selvitystyön tiedot (liite) kiinteistöstrategiassa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 15.12.2020 § 502

 

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä teknisen lautakunnan antaman selvityksen aloitteen johdosta tiedoksi

 

2) esittää valtuustolle että sen toteaisi aloitteen loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 25.01.2021 § 8

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa