Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.10.2020/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tarkastuslautakunta

§ 33

09.10.2020

 

Kulttuuritoimen tavoitteiden toteutuminen

 

Tarklk 09.10.2020 § 33

 

Talousarviossa on toiminnalle asetettu seuraavat sanalliset tavoitteet:

 

  • tuottaa monipuolisia kulttuurielämyksiä kuntalaisille

  • luo mahdollisuuksia kuntalaisten omaehtoiselle kulttuuritoiminnalle

  • kehittää paikallista ja alueellista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Kulttuuritoimi osallistuu kulttuuriviikon, Hiljaisuus festivaalin, kesämarkkinoiden, Staalon Festien ja Kittilän Jouluyön järjestelyihin

  • järjestää kulttuuriretkiä kunnan sisällä sekä kunnanalueen ulkopuolelle

  • turvaa kunnallisen elokuvateatteritoiminnan jatkumisen

  • edistää kotiseututyötä

  • kuuluu Lapin lastenkulttuuriverkostoon

  • tukee Lapin alueteatterin toimintaa

  • kulttuurisihteeri edustaa Kittilän kuntaa Lapin alueteatteriyhdistys ry:n kokouksissa

  • kulttuurisihteeri edustaa Kittilän kuntaa Lapin maakunnallisen kulttuurin asiantuntijaryhmässä

  • kulttuurisihteeri valmistelee Kittilän kunnan kulttuurikasvatussuunnitelman

  • huomioi toiminnassaan Unicef Lapsiystävällinen kunta -mallin

  • Tempaus100 - tuki yhdistyksille ja yhteisöille yhdessä liikuntatoimen ja nuorisotoimen kanssa jatkuu

  • Uuden kulttuuritoimintalain jalkauttaminen (1.3.2019) käytäntöön

  • Kuntalaisten kuuleminen: KULTTUURIN KORVABUUSTI kuulolla

  • Kino Ylärin salin kunnostuksen loppuviimeistely käyttäjäystävälliseksi (INVE)

  • Kotiseutumuseon vinttikaivon, siltojen ja ulkoportaiden kunnostaminen (INVE)

  • Tapahtumatuottajan/kulttuuriavustajan tehtäviin varataan kokoaikainen palkka kulttuuritoimen hallintoon (v. 2021-2022)

  • Tapahtuma-avustuksien lisääminen kunnassa

  • Osallistavan budjetoinnin kokeiluun käytetään n. 2 % kulttuuritoimen talousarviosta. Kokeilu vuonna 2020 varhaiskasvatuksessa ja kulttuuritoimessa

 

Lisäksi talousarviossa on tilaisuuksien määrää ja osallistujien määrää koskevia tavoitteita

 

Kulttuurisihteeri on kutsuttu kokoukseen esittelemään tavoitteiden toteutumista ja toimintaa.

 

Ehdotus:

Tarkastuslautakunta merkitsee asian tiedoksi ja otettavaksi huomioon arviointikertomusta laadittaessa.

 

 

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa