Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2020/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 47

29.09.2020

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta v. 2019

 

352/02.06.01/2019

 

Sotelk 29.09.2020 § 47

 

(Lisätietoja perusturvajohtaja Sirkka-Liisa Olli, p. 040 847 6526)

 

Kunnanhallitus on lähettänyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2019 lausunnolle lautakuntiin.

 

Perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta lausuu arviointikertomukseen liittyen seuraavasti;

 

Kittilässä on vuoden 2018 vertailussa sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset/asukas olleet korkeammat kuin vertailukohteina olleissa saman kokoluokan kunnissa, Lapin muissa kunnissa ja kunnissa keskimäärin. Kuten arviointikertomuksessa todetaan, on vuoden 2019 aikana menokehitys lievästi taittunut. Vuoden 2020 talousarviossa on asetettu tavoitteeksi sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotannon nettokustannusten ( €/asukas) asettuminen Lapin maakuntien kuntien tasolle. Sosiaali- ja terveystoimen osalta tämän tavoitteen saavuttaminen vuoden 2020 aikana edellyttäisi niin merkittäviä mm. rakenteellisia toimenpiteitä, että yhden vuoden aikana sitä ei voida katsoa mahdolliseksi. Myös Korona-viruksen aiheuttamat ennakoimattomat kustannukset voivat vaikeuttaa tavoitteen saavuttamista. Valtuuston asettama tavoite on kuitenkin katsottava oikean suuntaiseksi, mutta toteutuakseen se edellyttää pidempää aikajännettä ja tarkkaan nykytilan analyysiin perustuvaa suunnitelmaa, jonka perusteella esitykset tuodaan päätöksentekoelimiin päätettäväksi. Analyysissa ja sen perusteella esitettävissä toimenpiteissä on olennaista huomioida nettokustannusten lisäksi myös väestön palvelutarpeeseen liittyvät tekijät ( mm. korkea sairastavuus), jotka vaikuttavat osaltaan korkeisiin kustannuksiin.

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus oheismateriaalina.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa