RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2020/Pykälä 354
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 7 | Muutospäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuodelle 2020 (7.8.2020, VN/14481/2019) |
Kunnanhallitus |
§ 354 |
08.09.2020 |
Muutospäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuodelle 2020
7/02.05.01/2020
Khall 08.09.2020 § 354
(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 36 §:n 4 momenttia ja 55 §:n 1 momenttia on muutettu sekä lain 36 §:ään on lisätty uudet 5-8 momentit. Lain muutokset ovat tulleet voimaan 1.8.2020.
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 36 § 4 momentin muutos koskee kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmän toteuttamisen vuoksi tehtävää valtionosuuden vähennystä, jota pienennetään nykyisestä 7,29 eurosta 1,82 euroon asukasta kohden.
Mainitun lain 55 § 1 momentin muutos koskee peruspalvelujen valtionosuusprosenttia, jota korotetaan 0,03 prosenttiyksiköllä nykyisestä 25,46 prosentista 25,39 prosenttiin. Muutos liittyy iäkkäiden henkilöiden tehostetun palveluasumisen ja pitkäaikaisen laitoshoidon uudesta henkilöstömitoituksesta vuonna 2020 aiheutuvien kustannusten korvaamiseen kunnille. Peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 55 § 2 momentin mukaan uusissa ja laajentuvissa valtionosuustehtävissä valtionosuus on 100 prosenttia uusien ja laajentuvien tehtävien laskennallisista kustannuksista ellei valtionosuustehtäviin tehdä vastaavan suuruisia vähennyksiä.
Mainitun lain 36 §:n uudet 5-8 momentit ovat seuraavat:
5 momentti: Vuonna 2020 kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen lisätään 32,90 euroa asukasta kohden, 106,73 euroa alle 18-vuotiasta asukasta kohden ja 50,07 euroa 65 vuotta täyttänyttä asukasta kohden koronavirusepidemiasta aiheutuvien taloudellisten vaikutusten johdosta.
6 momentti: Vuonna 2020 kunnille maksetaan yhteensä 370 miljoonaa euroa koronavirusepidemiasta aiheutuvien taloudellisten vaikutusten johdosta. Korvaus maksetaan kunnille verovuoden 2020 verotilityksissä sovellettavien kunnallisveron jako-osuuksien mukaisessa suhteessa.
7 momentti: Vuonna 2020 kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen lisätään 0,62 euroa asukasta kohden työttömyysetuuden sovittelun suojaosan väliaikaisen korottamisen johdosta.
8 momentti: Vuonna 2020 kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen lisätään 9,11 euroa asukasta kohden harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen lisäyksen rahoittamiseksi. 8 momentin mukainen valtionosuuden lisäys ei kuitenkaan lisää maksettavan peruspalvelujen valtionosuuden korotusten määrää, koska lain 30 § 3 momentin mukaan harkinnanvaraisten valtionosuuden korotusten yhteismäärää vastaava euromäärä vähennetään kunnille maksettavista valtionosuuksista. Vähennys on kaikissa kunnissa yhtä suuri. 8 momentin mukaisen valtionosuuden lisäyksen johdosta valtionosuuden harkinnanvaraiseen korotukseen kohdennettava määrärahan lisäys ei vähennä peruspalvelujen valtionosuuden määrää, vaan valtio vastaa sen rahoituksesta.
Kittilän kunnan kohdalta tämä muutospäätös merkitsee sitä, että kunnalle tilitetään loppuvuoden 2020 aikana yhteensä 848.041 euroa ennakoitua enemmän peruspalvelujen valtionosuutta (pois lukien verotulomenetysten kompensaation ja kotikuntakorvaukset).
Valtiovarainministeriön muutospäätös (VN/14481/2019) tämän asian liitteenä.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta vuonna 2020 annetun valtiovarainministeriön muutospäätöksen ja päättää, ettei Kittilän kunta hae oikaisua päätökseen.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |