RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 168 |
05.05.2020 |
Kunnanvaltuusto |
§ 20 |
01.06.2020 |
Tiina Huilajan pidättäytyminen luottamustoimista määräajaksi vs. perusturvajohtajana toimimisen ajaksi
113/00.00.01/2017
Khall 05.05.2020 § 168
(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Kunnanhallitus on kokouksessaan 31.3.2020 §:n 139 kohdalla valinnut Tiina Huilajan vs. perusturvajohtajaksi 30.4.2020 saakka ja vt. perusturvajohtajaksi siihen saakka, kunnes vakituinen viranhaltija ottaa viran vastaan.
Tiina Huilaja on 6.4.2020 saapuneella sähköpostilla ilmoittanut pidättäytyvänsä Kittilän kunnan luottamustehtävien hoitamisesta perusturvajohtajan sijaisuuden hoitamisen ajaksi.
Tiina Huilaja on
- kunnanvaltuuston jäsen (VIHR)
- kunnanhallituksen varajäsen
- sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja
- sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöjaoston jäsen
- rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsen
- keskusvaalilautakunnan varajäsen
Kuntalain 78 §:n 2 mom. mukaan luottamushenkilö ei menetä vaalikelpoisuuttaan toimielimeen, jos hänet otetaan väliaikaisesti enintään kuuden kuukauden ajaksi 72-76 §:ssä tarkoitettuun palvelussuhteeseen.
Palvelussuhteen kestäessä hän ei kuitenkaan saa hoitaa luottamustointaan.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi Tiina Huilajan antaman ilmoituksen pidättäytymisestä luottamustoimista määräajaksi vs. perusturvajohtajana toimimisen ajaksi
2) lähettää ilmoituksen edelleen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 01.06.2020 § 20
Päätös:
Merkittiin tiedoksi ja tarkastettiin pöytäkirja tämän asian osalta kokouksessa.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |