Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2020/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 99

10.03.2020

Kunnanvaltuusto

§ 26

01.06.2020

 

Yrjötapio Kivisaaren ero sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 10.03.2020 § 99

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Yrjötapio Kivisaari on anonut eroa kaikista Kittilän kunnan luottamustehtävistään kirjaamoon saapuneilla viesteillään 25.2.2020 ja 2.3.2020. Kivisaari perustelee eroaan sillä, että häntä tutkitaan rikosasiassa. Hän myös viittaa kuntalain 85 §:ään, jonka mukaan luottamushenkilö hoitaa tointaan virkavastuulla ja johon sovelletaan rikoslain (39/1889) virkarikoksia koskevia säännöksiä.

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 11.11.2019 § 58 valinnut Yrjötapio Kivisaaren sosiaali- ja terveyslautakuntaan Sirkka Hangasvaaran henkilökohtaiseksi varajäseneksi.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1. asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Toimielimen valinnassa on huomioitava tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Yrjötapio Kivisaarelle eron sosiaali-ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee uuden henkilökohtaisen varajäsenen Sirkka Hangasvaaralle lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 01.06.2020 § 26

 

Päätös:

Varavaltuutettu Ville Jokela esitti Kai Jussilaa.

 

Kunnanvaltuusto päätti myöntää Yrjötapio Kivisaarelle eron sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä ja valita Sirkka Hangasvaaralle uudeksi henkilökohtaiseksi varajäseneksi Kai Jussilan yksimielisesti lautakunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa