Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 26.05.2020/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 23

26.05.2020

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan järjestäyminen/KHO:n päätös 21.4.2020

 

Sotelk 26.05.2020 § 23

 

(Lisätietoja: vt. perusturvajohtaja Tiina Huilaja, puh. 040 847 6526)

 

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on lakkauttanut tiistaina 21.4.2020 Kittilän kunnanvaltuuston jäsenten hyllyttämisen voimassaolon.

 

Valtiovarainministeriö päätti vuoden 2018 kesäkuussa pidättää 20 virkarikoksista epäiltyä Kittilän kunnan luottamushenkilöä luottamustoimistaan oikeudenkäynnin ajaksi, kunnes kyseisiä luottamushenkilöitä vastaan nostetut syytteet on käsitelty tuomioistuimessa lainvoimaisesti.

 

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei valtiovarainministeriön päätös ollut sen tekohetkellä ollut lainvastainen. Kuitenkin nyt muuttuneissa olosuhteissa luottamushenkilöiden pidättämistä toimistaan ei ole perusteita pitää kuntalain 109 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla välttämättömänä.

 

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että päätöksessä on otettava huomioon myös aikajänne, jota luottamustoimesta pidättäminen koskee. Koska vireillä olevan rikosoikeudenkäynnin kestoa ylemmissä oikeusasteissa ei tällä hetkellä voida täsmällisesti arvioida, hallinnollisen turvaamistoimenpiteen jatkaminen koko oikeudenkäynnin ajan voisi muodostua suhteellisuusperiaatteen valossa kunnallisen itsehallinnon suojan ja luottamushenkilöiden aseman kannalta kohtuuttomaksi.

 

Valtiovarainministeriön päätös on KHO:n päätöksellä määrätty lakkaamaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antopäivästä 21.4.2020 lähtien.

 

KHO:n päätöksen myötä vuonna 2017 valitut 20 hyllytettynä ollutta kunnanvaltuutettua palaavat kyseisellä päätöksellä takaisin luottamustehtäviinsä.

 

Oheismateriaalina KHO:n 21.4.2020 antama päätös.

 

Vt. perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää

 

1) merkitä tiedoksi KHO:n 21.4.2020 antaman päätöksen

 

2) todeta, että Kittilän sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoonpano KHO:n 21.4.2020 antaman päätöksen mukaisesti on seuraava

 

3) lisäksi todetaan, että Tiina Huilaja on pidättäytynyt luottamustoimista määräajaksi vs/vt perusturvajohtajana toimimisen ajaksi Khall 05.05.2020 § 168 ja Yrjötapio Kivisaarelle on myönnetty ero sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali Khall 10.03.2020 § 99:

 

Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen

 

Pj

Granroth Aaro Kenttälä Pekka

 

1. vpj

Huilaja Tiina Kangas Pentti

(Tiina Huilajan pidättäytyminen luottamustoimista

määräajaksi vs/vt perusturvajohtajana toimimisen

ajaksi Khall 05.05.2020 § 168)

 

2. vpj

Salmi Jukka Toivola Juha

Ala Kimmo Lehtonen Minna

Hangasvaara Sirkka Kivisaari Yrjötapio

(Yrjötapio Kivisaaren ero sosiaali- ja terveyslautakunnan varajäsenyydestä ja uuden varajäsenen vaali Khall 10.03.2020 § 99)

 

Hettula Arto Kautto Sakari

Pudas Anna-Liisa Kantola Susanna

Suhonen Eeva Mikkonen Maire

Vaara Yrjö Kurt Heli

 

Kunnanhallituksen edustaja Toivanen Marita.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa