Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.05.2020/Pykälä 16

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanvaltuusto

§ 16

25.05.2020

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

192/00.02.00/2016, 458/01.01.01/2019

 

Kvalt 25.05.2020 § 16

 

Valtuuston tähän kokoukseen on kutsu ja siihen liittyvä kokouksessa käsiteltäväksi tulevista asioista laadittu esityslista lähetetty jokaiselle valtuutetulle, kunnanhallituksen jäsenille, kunkin valtuustoryhmän viidelle ensimmäiselle varajäsenelle ja kunnanjohtajalle 19.5.2020.

Kokouksesta on myös ilmoitettu seuraavissa sanomalehdissä:

Kittilälehti ja Lapin Kansa. Kokousilmoitus pidetään nähtävänä myös

kunnan verkkosivuilla.

Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 18 valtuutettua on saapuvilla.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja:

Valtuusto toteaa kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja

päätösvaltaiseksi.

 

Päätös:

Keskustelun aikana valtuutettu Inkeri Yritys esitti OMK:n ja Kokoomuksen valtuustoryhmien puolesta kysymyksen kokouksen laillisuudesta ja päätösvaltaisuudesta liitteenä olevan kysymyksen mukaisesti.

 

Tauko pidettiin klo 14.05 - 14.10.

 

Tauon jälkeen valtuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että koska valtuuston kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus oli kyseenalaistettu, valtuusto kutsutaan uudelleen koolle maanantaina 1.6.2020 klo 14.00.

 

Virallisen kokouksen päätyttyä perusturvajohtajan virkavaalia koskien kärkihakijat esittäytyivät valtuustolle klo 14.20 - 15.20. Sirkka-Liisa Olli esittäytyi paikan päällä kokouksessa ja Harri Tiuraniemi esittäytyi Teams etäyhteyden kautta. Valtuutetuilla oli mahdollisuus esittää heille kysymyksiä.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa