RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.02.2020/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 386 |
17.12.2019 |
Kunnanvaltuusto |
§ 1 |
03.02.2020 |
Kaavoituskatsaus 2019
461/10.02/2019
Khall 17.12.2019 § 386
Teknisen johtajan viranhaltijapäätös 5.12.2019 § 45/2019:
"Kaavoituskatsaus 2019
Maankäyttö- ja rakennuslain 7§:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.
Hallintosäännön 34 § kohdan 10 mukaan tekninen johtaja järjestää kaavoituskatsauksen (MRL 7§)
Päätös:
Kittilän kunnan kaavoituskatsaus 2019 pidetään julkisesti nähtävillä Kittilän kunnan teknisellä osastolla 12.12.2019 alkaen sekä internetissä Kittilän kunnan internetsivuilla osoitteessa www.kittila.fi/kaavoituskatsaus-2019.
Lauri Kurula
Tekninen johtaja"
Vt. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää vuoden 2019 kaavoituskatsauksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Päätös:
Tekninen johtaja Lauri Kurula oli paikalla selostamassa asiaa ennen esityslistan asioiden käsittelyä klo 14:05 - 15:20.
Vt. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 03.02.2020 § 1
Päätös:
Teknisen johtajan poissa ollessa maanmittausinsinööri Toni Juuti oli paikalla selostamassa asiaa.
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |