Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2020/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 6

29.01.2020

 

Lasten ja nuorten perhehoidon, tukiperheiden sekä tukihenkilöiden palkkiot ja kulukorvaukset 1.1.2020 lähtien

 

65/05.02.19/2012

 

Sotelk 29.01.2020 § 6

(Lisätiedot: vastaava sosiaalityöntekijä, puh. 0400 139 684)

 

Uusi perhehoitolaki on tullut voimaan 1.4.2015. Kunnalla on valta myös itse päättää mm. palkkioiden ja kulukorvausten suuruudesta. Lastensuojelulaki painottaa perhehoitosijoitusten ensisijaisuutta lastensuojelussa. Perhehoitolaki rajaa hoidettavien lasten määrää perhehoidossa taatakseen mm. hoidon tason perheissä.

 

Perhehoitoa käytetään Suomessa myös vanhus-ja vammaispalveluissa ja laki ohjaa perhehoidon käyttöön myös niin, että perhehoitaja menee hoitamaan asiakasta tämän omaan kotiin. Perhehoitoa järjestetään eri asiakasryhmissä toimeksiantosopimuksella tavallisissa perhehoitajaksi soveltuvissa ja valmennuksen käyneissä perheissä tai sopimuksella ammatillisissa perhekodeissa. Kummatkin perhehoitomuodot ovat kunnan valvonnan piirissä.

 

Tukihenkilö-ja tukiperhetoiminta voi ehkäistä asiakkaan pysyvämpää sijoittamista perhehoitoon tai muualle. Tukiperheiden kysyntä on lisääntynyt edelleen vuonna 2019 Kittilässä.

 

Perhehoidon ja tukihenkilö ja -perhetoiminnan lakipohjana on sosiaalihuoltolaki, lastensuojelulaki ja perhehoitolaki.

 

Perhehoitoa voidaan järjestää lapselle ja nuorelle lyhyt- ja pitkäaikaisesti sekä kriisiluonteisesti. Perhehoitolaissa säädetään mm. perhehoitajan pätevyydestä, hoitopalkkiosta ja kustannusten korvaamisesta. Lisäksi perhehoitajan kanssa tehtävässä toimeksiantosopimuksessa sovitaan mm. perhehoitajan vapaan järjestämisestä, perhehoitajan valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta sekä sopimuksen irtisanomisesta.

 

Myös tukihenkilöille ja -perheille järjestetään koulutusta ja valmennusta. Lisäksi perhehoitoliitto suosittaa että kulukorvaukset tulisi olla todellisten kustannusten mukaiset myös heille.

 

Perusturvajohtaja:

Sosiaali-ja terveyslautakunta päättää hyväksyä lasten ja nuorten perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset lastensuojelussa seuraavasti:

 

Perhehoidon hoitopalkkion kuukausimäärään vaikuttaa lapsen hoitoisuuden lisäksi se, onko perhehoitaja työssä tai muun tulosuhteen piirissä (eläke, työttömyys, yrittäjä) vai onko hän pääasiallisesti hoitamassa lasta kotonaan tai lapsen kotona perhehoitajana.

 

1.Työssä oleva, yrittäjänä tai eläkkeellä oleva perhehoitaja:

Lapsi 0-17 vuotta palkkio 817 euroa, päivähoito ei

pienennä hoitopalkkiota.

 

Hoitopalkkiota korotetaan 100-300 euroa /kk, mikäli lapsi saa Kelan vammaistukea joita on kolme luokkaa.

 

2.Kotona muutoin oleva perhehoitaja:

Lapsi 0-2 vuotias peruspalkkio 1300 e/kk. Perhehoitaja ei saa Kelalta vanhempainrahaa tai kotihoidontukea, joten tämä huomioidaan palkkion määrässä.

 

3.Kotona oleva perhehoitaja:

Lapsi 3 -6 vuotias palkkio 1100 e/kk. Osa-aikainen päivähoito lapsen kehityksen tueksi (korkeintaan 10 hoi topäivää kuukaudessa) ei pienennä palkkiota.

 

4.Kotona oleva perhehoitaja:

Lapsi 7-17 vuotias 900e/kk

 

Hoitopalkkiota korotetaan 100-300 euroa/kk, mikäli lapsi saa Kelan vammaistukea joita on kolme luokkaa.

 

Kulukorvauksen on tarkoitus kattaa sijoitetun lapsen ja nuoren ravinnosta, asumisesta, tavanomaisista harrastuksista ja henkilökohtaisista tarpeista ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä ne tavanomaiset terveydenhuollon kustannukset, joita ei korvata muun lainsäädännön nojalla. Kulukorvauksesta sijaisvanhempi maksaa myös lapsen ja nuoren käyttörahan. Kulukorvaussummat perustuvat minimikulukorvaukseen ja lapsen elatuksen tarpeeseen eri ikäkausina

 

Kulukorvaus 1.1.2020 lähtien (ohjeistus elatuslaskurista ja perhehoitotaksoista)

 

0-12 vuotiaat lapset 423 euroa/kk

13-17 vuotiaat lapset 476 euroa/kk

(summiin tehdään vuosittain tarkistukset)

 

5.Täysi-ikäisen nuoren (18-20 vuotiaan) joka jatkaa perhesijoituksessa hoitopalkkio ja kulukorvaus on voimassa oleva minimimäärä. Palkkiota korotetaan portaittain 100-300 e mikäli nuori saa vammaistukea.

Täysi-ikäisen nuoren muuttaessa omaan asuntoon voidaan kulukorvausta ja hoitopalkkiota maksaa perhehoitajalle edelleen sopimuksen ja suunnitelman mukaisesti ns. jälkihuoltona.

Sekä hoitopalkkio että kuukausittain maksettava kiinteä kulukorvaus ovat verotettavaa tuloa. Lopullisessa verotuksessa kulukorvaus luokitellaan tulonhankkimiskuluksi.

 

Perhehoitajalain 3 § mukaista käynnistämiskorvausta maksetaan perhehoitajalle korkeintaan 3006 euroa /perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. (summaa tarkistetaan joka vuosi).

Normaalin kulukorvauksen lisäksi maksetaan lapsen tai nuoren asiakassuunnitelman mukaisia, kertaluontoisia korvauksia.

Kouluikäisen lapsen harrastuskuluja (sis. kuljetukset) voidaan maksaa enimmillään 400 € vuodessa .

Rippikoulun tai muun aikuistumisleirin käymisestä johtuvat kuluja korvataan korkeintaan 350 e. Autokoulua tuetaan 500 eurolla ja lisäksi toisella 500 eurolla nuoren itsenäistymisvaroista mikäli niitä on kertynyt.

Sijaisperheelle maksetaan korvaus sijoitetun lapsen tai nuoren yksilöllisistä tarpeista johtuvat terveydenhuollon menot tavanomaisesta poikkeavista kustannuksista kuten terapia, polikliiniset operaatiot, osastohoidot ja silmälasit, niiltä osin kuin niitä ei muun lainsäädännön nojalla korvata.

 

Sijaisperheelle korvataan alle 21 -vuotiaan nuoren opinnoista aiheutuvat kustannukset kuten esim. oppikirjat ja muut opiskeluvälineet, korkeintaan 350 euroa vanhaintansseihin osallistumisesta ja ylioppilaskirjoitusten tutkintomaksut. Ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvien juhlien kuluihin kunta osallistuu korkeintaan 350€:lla.

 

Sijoitetun lapsen tai nuoren lomanviettokuluina voidaan korvata enintään 350€/vuosi.

Korvaus on lasta koskeva ja muut osallistujat maksavat itse kulunsa.

 

Kilometrikorvauksena oman auton käytöstä sijaisvanhemmille maksetaan Kelan taksan mukainen korvaus sen mukaan, mitä asiakassuunnitelmassa on sovittu. Normaalit päivittäiset kuljetukset esim. päivähoitoon, sisältyvät kulukorvaukseen. Erikseen korvattavia matkoja ovat lapsen, nuoren kuljettaminen asiakassuunnitelma- tai vanhempien tapaamisissa, sijaisvanhempien osallistuminen vertaisryhmään tai koulutukseen, jne. Matkoihin joihin voi hakea Kelakorvausta, ei myönnetä kilometrikorvausta .

 

Perhehoitajan loma:

Sijaisvanhemmalle kertyy lomaa 1pv jokaiselta kuukaudelta, jona hän on toiminut sijaisvanhempana vähintään 14vrk. Toimeksiantosopimusta neuvoteltaessa käydään läpi sijoittajakunnan lomittajavaihtoehdot sekä perheen oma verkosto ja sovitaan lomittajan palkkaamisesta koituvien kulujen maksamisesta; voidaan esim. tehdä lyhytaikainen toimeksiantosopimus lomittajalle. Mikäli lomittajavaihtoehtoa ei ole, tai sijaisperhe ei halua pitää lomaa ilman sijoitettuja lapsia, maksetaan heille lomarahan maksukuukautena ylimääräinen kulukorvaus/lapsi lomarahana.

 

Asiakasmaksut ja muut maksut lastensuojelulain mukaisesti perhehoidossa oleville:

Lapsilisät menevät perhehoidossa olevien lasten perhehoitajille.

Asiakasmaksua voidaan periä alaikäisen lapsen vanhemmilta tai lapselta asiakasmaksulain 734/1992 7 § mukaisesti.

Perhehoidon alkaessa peritään kunnalle yleensä elatusmaksut sekä elatustuet, lapsen muut tuet ja avustukset (mm. vammaistuki) ja lapsen elatussopimukset tarkistetaan.

Kittilän sosiaali-ja terveyslautakunta määrittelee lastensuojelun ja sosiaalihuoltolain mukaisille tukiperheille ja tukihenkilöille suoritettavat palkkiot ja kulukorvaukset seuraavasti:

 

1.1.2020 lukien palkkio ja korvaukset ovat:

 

A. Tukiperhe:

Palkkio 65 euroa/lapsi/vrk kulukorvaus 35euroa/lapsi/vrk

 

Palkkiot ja kulukorvaukset maksetaan vuorokausiperiaatteella, ei tuntiperiaatteella. Esim. lapsi tulee perjantaina koulun jälkeen tukiperheeseen, lähtee sunnuntaina kotiin on 3 vuorokautta.

 

B. Tukihenkilö:

Palkkio 35 euroa/tapaamiskerta kulukorvaus 20 euroa/tapaamiskerta

 

Tukiperheille ja -henkilöille maksetaan kilometrikorvaukset Kelan taksan mukaan lapsen hakemisesta ja viemisestä. Lapsimatkustajakorvaus on 1 s /km/lapsi.

 

Pelastakaa Lapset ry :n kanssa on Kittilän sosiaalipalvelut tehnyt sopimuksen vuonna 2019 ja heidän hankkimien tukiperheiden palkkiot ja kulukorvaukset ovat järjestön taksojen mukaisia ja siten eivät sosiaali-ja terveyslautakunnan määriteltävissä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa