RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2020/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 65 |
20.12.2017 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 22 |
28.03.2018 |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 4 |
29.01.2020 |
Palveluasumismaksut 1.2.2020 alkaen
326/02.05.00/2010
Sotelk 20.12.2017 § 65
(Lisätietoja; hoivapalvelupäällikkö, puh. 0400 330 655)
Lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (1992/734) mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu, ellei lailla ole toisin säädetty. Maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista henkilön mukaan määrätty maksu voidaan jättää harkintapäätöksellä perimättä tai sitä alennetaan siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992/734 11§).
Palvelumaksu on sama asumispaikasta riippumatta (oma tai ostopalvelu). Ostopalveluissa ateriamaksu vaihtelee tuottajittain ja myös tukipalvelumaksuja tuotetaan sisällöllisesti eri tavoin, joiden hinta myös vaihtelee. Vuokra määräytyy yksikön huonekoon, jyvitysten mukaan eri yksiköissä sekä ostopalveluissa.
Tavallinen palveluasuminen
Asiakkaan bruttotulojen 576 € ylittävältä osalta peritään palvelumaksua 32 %.
Tehostettu palveluasuminen
Asiakkaan bruttotulojen 576 € ylittävältä osalta peritään palvelumaksua 42 %.
Palvelumaksu sisältää tehostetussa palveluasumisessa: ylläpitosiivouksen, perussiivouksen, lähtösiivouksen, pyykkihuoltomaksun sekä ympärivuorokautisen hoidon, lääkehoidon (ei lääkkeitä) ja hoivan osuuden.
Tulot huomioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen (9.10.1992/912) 29§ mukaisesti. Tuloina ei oteta huomioon asumistukea ja rintamalisää. Poissaolojen osalta maksua ei peritä yli viisi (5) päivää ylittävältä ajalta. Vuorokausimaksu määräytyy jakamalla kuukausimaksu kolmellakymmenellä (30).
Palvelumaksun alentamisessa sovelletaan seuraavia harkintaperusteita:
Maksualennusta ei myönnetä, mikäli henkilöllä on säästöjä yli 6000 euroa.
Maksualennusta ei myönnetä, mikäli asiakkaan ensisijaiset etuudet kuten Kelan eläkkeensaajan hoitotuki, asumistuki ovat hakematta.
Palvelumaksua alennetaan tilanteessa, jossa palvelun käyttäjä muutoin joutuisi hakemaan toimeentulotukea. Alennuksen tarvetta harkitessa perusteena käytetään perustoimeentulotuen laskelmaa. Maksualennusta haetaan kirjallisesti vapaamuotoisella hakemuksella ja siihen liitetään tositteet asumis- ja terveydenhuoltomenoista sekä kaikkien pankkitilien saldotiedot ja tietoa muusta varallisuudesta. Lääkekulut ja muut ennakoitavissa olevat sairauskulut hyväksytään harkinnassa palvelumaksua alentaviksi menoiksi.
Entisen asunnon (koskee omistusasuntoja) välttämättömät kustannukset hyväksytään yksin asuvalla henkilöllä maksua alentaviksi menoiksi kolmen (3) kuukauden ajan palveluasumisen alkamisesta. Puolisoilla hyväksytään asumiskulut toistaiseksi puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden perusteella niin, ettei entisessä asunnossa (koskee omistusasuntoja) asuvalle puolisolle tule toimeentulotuen tarvetta. Kuluiksi hyväksytään mm. yhtiövastike, lämmityskulut, sähkö-, vesi-, ja jätemaksut, kotivakuutus ja kohtuulliset kiinteistön hoitokustannukset.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä palveluasumisen asiakasmaksut 1.1.2018 lukien esityksen mukaisesti.
Päätös:
Puheenjohtaja totesi sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväkyseen perusturvajohtajan esityksen muutoksella, että kohta "Maksualennusta ei myönnetä, mikäli henkilöllä on säästöjä yli 6000 euroa" muutetaan seuraavasti Maksualennusta ei myönnetä mikäli henkilöllä on säästöjä yli 10 000 euroa.
__________
Sotelk 28.03.2018 § 22
(Lisätietoja; hoivapalvelupäällikkö, puh. 0400 330 655)
Ikäihmisten palveluasumismaksut on tarkistettu edellisen kerran 1.1.2016 alkaen ja tuolloin on määritelty asukkaan käyttövaraksi 150 euroa kuukaudessa. 1.1.2018 voimaan tulleessa palveluasumismaksut -pykälässä käyttövaraa ei ole enää huomioitu.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä palveluasumisen asiakasmaksu laskemisen siten, että asukkaalle tulee aina jäädä vähintään sosiaali- ja terveyslautakunnan päättämä voimassa oleva henkilökohtainen käyttöraha kuukaudessa (150 €/kk).
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Sotelk 29.01.2020 § 4
Palveluasumismaksut 1.2.2020 alkaen
(Lisätietoja; hoivapalvelupäällikkö, puh. 0400 330 655)
Lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (1992/734) mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu, ellei lailla ole toisin säädetty. Maksu ei saa ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista henkilön mukaan määrätty maksu voidaan jättää harkintapäätöksellä perimättä tai sitä alennetaan siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 1992/734 11§).
Palvelumaksu on sama asumispaikasta riippumatta (oma tai ostopalvelu). Ostopalveluissa ateriamaksu vaihtelee tuottajittain ja myös tukipalvelumaksuja tuotetaan sisällöllisesti eri tavoin, joiden hinta myös vaihtelee. Vuokra määräytyy yksikön huonekoon, jyvitysten mukaan eri yksiköissä sekä ostopalveluissa.
Tavallinen palveluasuminen
Asiakkaan nettotulojen 588 € ylittävältä osalta peritään palvelumaksua 35 %.
Tehostettu palveluasuminen
Asiakkaan nettotulojen 588 € ylittävältä osalta peritään palvelumaksua 45 %.
Palvelumaksu sisältää tehostetussa palveluasumisessa: ylläpitosiivouksen, perussiivouksen, lähtösiivouksen, pyykkihuoltomaksun sekä ympärivuorokautisen hoidon, lääkehoidon (ei lääkkeitä) ja hoivan osuuden.
Tulot huomioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuasetuksen (9.10.1992/912) 29§ mukaisesti. Tuloina ei oteta huomioon asumistukea ja rintamalisää. Poissaolojen osalta maksua ei peritä yli viisi (5) päivää ylittävältä ajalta. Vuorokausimaksu määräytyy jakamalla kuukausimaksu kolmellakymmenellä (30).
Käyttövarana palveluasumisen asiakkaille huomioidaan palveluasumismaksua laskettaessa 200 euroa/kk, joka vähennetään nettotuloista ja jonka jälkeen määritellään asiakkaan palvelumaksu. Mikäli edellä mainittua käyttövaraa ei jää, palvelumaksua ei peritä.
Palvelumaksun alentamisessa sovelletaan seuraavia harkintaperusteita:
Maksualennusta ei myönnetä, mikäli henkilöllä on säästöjä yli 10 000 euroa.
Maksualennusta ei myönnetä, mikäli asiakkaan ensisijaiset etuudet kuten Kelan eläkkeensaajan hoitotuki, asumistuki ovat hakematta.
Palvelumaksua voidaan alentaa tilanteessa, jossa palvelun käyttäjä muutoin joutuisi hakemaan toimeentulotukea. Alennuksen tarvetta harkitessa perusteena käytetään perustoimeentulotuen laskelmaa. Maksualennusta haetaan kirjallisesti vapaamuotoisella hakemuksella ja siihen liitetään tositteet asumis- ja terveydenhuoltomenoista sekä kaikkien pankkitilien tilitiedot saldoineen ja tietoa muusta varallisuudesta. Lääkekulut ja muut ennakoitavissa olevat sairauskulut hyväksytään harkinnassa palvelumaksua alentaviksi menoiksi.
Entisen asunnon (koskee omistusasuntoja) välttämättömät kustannukset hyväksytään yksin asuvalla henkilöllä maksua alentaviksi menoiksi kolmen (3) kuukauden ajan palveluasumisen alkamisesta. Puolisoilla hyväksytään asumiskulut toistaiseksi puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden perusteella niin, ettei entisessä asunnossa (koskee omistusasuntoja) asuvalle puolisolle tule toimeentulotuen tarvetta. Kuluiksi hyväksytään mm. yhtiövastike, lämmityskulut, sähkö-, vesi-, ja jätemaksut, kotivakuutus ja kohtuulliset kiinteistön hoitokustannukset.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä palveluasumisen maksut 1.2.2020 alkaen.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |