RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2020/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 1 |
29.01.2020 |
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousajat ja -paikat vuonna 2020
Sotelk 29.01.2020 § 1
(Lisätietoja: perusturvajohtaja, puh. 040 847 6526)
Kittilän kunnan hallintosäännön mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että lautakunta kokoontuu vuoden 2020 aikana pääsääntöisesti joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 15.00 alkaen kunnantalolla.
Esityslistat lähetetään sähköpostilla lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle sekä laitetaan kunnan
www.-sivuille.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouskutsu ja esityslista tulee julkaista sähköisessä kokouspalvelussa vähintään viisi (5) päivää ennen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousta kullekin jäsenelle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Viikonlopun päivät sisältyvät laskennallisiin päiviin.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkistetaan samana päivänä ja pidetään nähtävänä kunnanvirastolla pöytäkirjantarkistusta seuraavana arkipäivänä. Pöytäkirja julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin muutoksella, että kokoukset aloitetaan klo 14.00.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |