Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2019/Pykälä 57

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 163

28.05.2019

Kunnanvaltuusto

§ 33

24.06.2019

Kunnanhallitus

§ 310

29.10.2019

Kunnanvaltuusto

§ 57

11.11.2019

 

Kunnanhallituksen, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali

 

113/00.00.01/2017

 

Khall 28.05.2019 § 163

 

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.

 

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä.

 

Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei valtuusto ole päättänyt puheenjohtajamallista.

 

Valtuusto voi päättää, että valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä lautakuntien ja valiokuntien puheenjohtajat toimivat päätoimisina tai osa-aikaisina luottamushenkilöinä.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 2 luvun 8 §:n mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta.

 

Kuntalain 71 §:n yleisen vaalikelpoisuuden lisäksi vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen säädetään kuntalain 73 §:ssä.

 

Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4. kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallitukseen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

 

Toimielimen jäseniä ja varajäseniä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla.

 

Kunnanvaltuusto on 19.6.2017 (§ 32) päättänyt vahvistaa kunnanhallituksen toimikaudeksi kaksi (2) vuotta.

 

Kunnanhallitukseen valittiin 19.6.2017 (§ 32) yhdeksän (9) jäsentä sekä kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Rajala Pekka

Kesk.

Kantola Susanna

Kesk.

Salonen Tarmo

PS

Pekkala Antti

PS

Mertaniemi Tuula

OMK

Linnala Maija

OMK

Fagerholm Raili

Vas.

Toivanen Marita

Vas.

Korva Merja

Kesk.

Kivisaari Yrjötapio

Kesk.

Ovaskainen Ahti

OMK

Vaara Yrjö

OMK

Mäntymaa Vuokko

Kesk.

Palosaari Raija

KD

Kautto Sakari

SDP

Erkkilä Akseli

KL

Molkoselkä Vilho

Vas.

Kenttälä Pekka

Vas.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtajisto valittiin 19.6.2017 (§ 32) seuraavasti:

 

Puheenjohtaja Rajala Pekka Kesk.

1. varapuheenjohtaja Salonen Tarmo PS

2. varapuheenjohtaja Mertaniemi Tuula OMK

 

Valtiovarainministeriön päätöksen 19.6.2018 jälkeinen kunnanhallituksen kokoonpano, jossa on huomioitu myös muut ko. toimielimen kokoonpanossa tapahtuneet valtuuston hyväksymät henkilömuutokset, on seuraava:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Rajala Pekka Pj

Kesk.

 

 

Pekkala Antti, varaj.

PS

 

 

Mertaniemi Tuula 2. vpj

OMK

Linnala Maija

OMK

Toivanen Marita, varaj.

Vas.

 

 

Kivisaari Yrjötapio, varaj.

Kesk.

 

 

Ovaskainen Ahti

OMK

Vaara Yrjö

OMK

Palosaari Raija, varaj.

KD

 

 

Kautto Sakari

SDP

 

 

Kenttälä Pekka, varaj.

Vas.

 

 

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

1) kunnanvaltuusto päättää, että kunnanhallituksen toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi

 

2) kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsee valituista kunnanhallituksen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 24.06.2019 § 33

 

 

Päätös:

Valtuutettu Marita Toivanen teki seuraavan esityksen:

 

''Pöydällepanoesitys valtuusto 24.6.2019 §:t 33-38

 

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut 10.6.2019 valtiovarainministeriön päätöksen koskien kymmenen luottamusmiehen pidättämistä luottamustoimistaan. Päätös ei ole vielä lainvoimainen. Luottamustoimista pidättäminen liittyy Lapin käräjäoikeudessa vireillä olevaan rikosasiaan koskien kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomista. Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa asiassa ratkaisun 28.6. Kittilän kunta on päättänyt valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska päätöksellä on kumottu vain osittain valtiovarainministeriön pidättämispäätös. Samalla Kittilän kunta tekee kiireellisen täytäntöönpanohakemuksen.

 

Valtuuston on syytä ottaa aikalisä kunnanhallituksen ja lautakuntien valinnassa ja odottaa ensin käräjäoikeuden ratkaisu ja Korkeimman hallinto-oikeuden kanta kiireelliseen täytäntöönpanohakemukseen. Meidän on syytä olla varmoja siitä, ovatko oikeat henkilöt valtuustossa valitsemassa luottamushenkilöitä toimielimiin valtuustokauden loppuun saakka. Elokuussa ollaan varmasti viisaampia asian suhteen. Esitänkin edellä mainituin perustein asian jättämistä pöydälle.''

 

Valtuutettu Sakari Kautto kannatti Marita Toivasen esitystä.

 

Kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Inkeri Yritys esitti asian käsittelyn jatkamista.

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että koska on esitetty asian pöydälle panoa, on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista,äänestävät 'jaa'.

Ne, jotka kannattavat asian pöydälle panoa, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksän (9) jaa-ääntä ja kahdeksantoista (18) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat: Tiina Huilaja, Pentti Kangas, Maija Linnala, Outi Marttila, Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen, Jukka Poti, Esa Ylläsjärvi ja Inkeri Yritys. Ei-ääniä antoivat: Anna-Liisa Nilivaara, Sirkka Hangasvaara, Ville Jokela, Sakari Kautto, Pekka Kenttälä, Toni Kenttälä, Pirkko Jauhojärvi, Mikko Lompolo, Jussi Mäkitalo, Aki Nevalainen, Maarit Niskanen, Raija Palosaari, Antti Pekkala, Matti Pääkkölä, Pekka Rajala, Marita Toivanen, Juha Toivola ja Jukka Ylisuvanto.

 

Puheenjohtaja totesi, että Marita Toivasen esitys tuli kokouksen päätökseksi ja asia jätettiin pöydälle.

 

Inkeri Yritys, Tiina Huilaja, Tuula Mertaniemi, Maija Linnala, Pentti Kangas, Ahti Ovaskainen, Esa Ylläsjärvi, Jukka Poti ja Outi Marttila ilmoittivat eriävän mielipiteensä.

__________

 

Khall 29.10.2019 § 310

 

 

Valtiovarainministeriö on valittanut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä 10.6.2019 nro 19/0261/2 ja vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin hallinto-oikeus on kumonnut ministeriön päätöksen pidättää Akseli Erkkilän, Raili Fagerholmin, Veli-Matti Junnolan, Mika Kuuselan, Vilho Molkoselän, Markku Mäkitalon, Jukka Nivan, Mikko Saarelan, Jukka Salmen ja Mauri Taskilan luottamustoimistaan.

Myös Kittilän kunta on valittanut em. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen ja täytäntöönpanon keskeyttämishakemuksen perusteena on muun ohella Lapin käräjäoikeuden päätös 28.6.2019, jolla päätöksellään käräjäoikeus hylkäsi kaikki luottamustoimen pidättämisen perusteena olleet syytteet. Kittilän kunnan valitus on vireillä KHO:ssa diaarinumerolla 3274/2/19. Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös 10.6.2019 ei ole näin ollen lainvoimainen.

 

Syyttäjä ja Anna Mäkelä ovat valittaneet Lapin käräjäoikeuden päätöksestä 28.6.2019 hovioikeuteen, joten päätös ei ole lainvoimainen.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

 

1) kunnanvaltuusto päättää, että kunnanhallituksen toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi

 

2) kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsee valituista kunnanhallituksen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Kvalt 11.11.2019 § 57

 

Päätös:

Valtuusto päätti kunnanhallituksen toimikaudeksi valtuuston jäljellä olevan toimikauden.

 

Varavaltuutettu Ville Jokela ilmoitti, että Suomen Keskusta, Kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto, Perussuomalaisten ja sitoutumaton valtuustoryhmä, Kuntalaislista ja Sosiaalidemokraatit olivat perustaneet teknisen vaaliliiton (ilmoitus liitteenä).

Vaaliasiamieheksi oli valittu Ville Jokela.

 

Jokela esitti teknisen vaaliliiton puolesta valittavaksi kunnanhallitukseen:

 

Jäsen Henkilökohtainen varajäsen

Rajala Pekka Kantola Susanna

Korva Merja Kivisaari Yrjötapio

Mäntymaa Vuokko Palosaari Raija

Fagerholm Raili Toivanen Marita

Pekkala Antti Mäkitalo Jussi

Erkkilä Akseli Kautto Sakari

 

Valtuutettu Inkeri Yritys esitti OMK, Vihreiden ja Kokoomuksen puolesta kunnanhallitukseen valittavaksi:

 

Jäsen Henkilökohtainen varajäsen

Mertaniemi Tuula Linnala Maija

Ovaskainen Ahti Vaara Yrjö

Marttila Outi Huilaja Tiina

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että kunnanhallitukseen on valittu yhdeksän (9) jäsentä sekä kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti:

 

Jäsen

 

Henk.koht. varajäsen

 

Rajala Pekka

Kesk.

Kantola Susanna

Kesk.

Korva Merja

Kesk.

Kivisaari Yrjötapio

Kesk.

Mäntymaa Vuokko

Kesk.

Palosaari Raija

KD

Fagerholm Raili

Vas.

Toivanen Marita

Vas.

Pekkala Antti

PS

Mäkitalo Jussi

PS

Erkkilä Akseli

KL

Kautto Sakari

SDP

Mertaniemi Tuula

OMK

Linnala Maija

OMK

Ovaskainen Ahti

OMK

Vaara Yrjö

OMK

Marttila Outi

OMK

Huilaja Tiina

Vihr.

 

Käsiteltäessä kunnanhallituksen puheenjohtajan ja 1. ja 2. varapuheenjohtajan valintaa valtuutettu Inkeri Yritys OMK:n, Vihreiden ja Kokoomuksen puolesta vaati käytäväksi suhteellisen vaalin.

 

Tauko pidettiin klo 14.26-14.37.

 

Ehdokaslista A:n vaaliasiamies Ville Jokela esitti teknisen vaaliliiton puolesta puheenjohtajaksi Pekka Rajalan ja varapuheenjohtajaksi Raili Fagerholmin.

 

Ehdokaslista B:n puolesta Inkeri Yritys esitti OMK:n, Vihreiden ja Kokoomuksen puolesta puheenjohtajaksi Tuula Mertaniemen.

 

Puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi suhteellisen vaalin ja pyysi toimittaman ehdokaslistat hänelle ja esitti, että vaalitoimituksen nimenhuuto aloitetaan. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen.

 

Saatuaan ehdokaslistat puheenjohtaja luovutti ne vaalilautakunnan puheenjohtajalle.

 

Tauko pidettiin klo 14.42-14.48.

 

Vaalilautakunnan kokouksen jälkeen vaalilautakunnan puheenjohtaja asetti ehdokaslistojen yhdistelmän nähtäville ja se luettiin valtuustolle.

 

Ehdokaslista A

1. Rajala Pekka

2. Fagerholm Raili

 

Ehdokaslista B

1. Mertaniemi Tuula

 

Suoritetun suljetun lippuäänestyksen jälkeen vaalilautakunta tutki äänestysliput sekä laski vaalin tuloksen sekä antoi valtuuston puheenjohtajalle kirjallisen ilmoituksen vaalin tuloksesta.

 

Ehdokaslista A sai kahdeksantoista (18) ääntä

1. Rajala Pekka, suhdeluku 18

2. Fagerholm Raili, suhdeluku 9

 

Ehdokaslista B sai yhdeksän (9) ääntä

1. Mertaniemi Tuula, suhdeluku 9

 

Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen 1. ja 2. varapuheenjohtajan valinta tulee äänten mentyä tasan ratkaista arvonnalla. Puheenjohtaja totesi, että arvonnassa ovat mukana Lista A:n ja Lista B:n lipukkeet.

 

Vaalilautakunnan jäsenet suorittivat arvonnan ja vaalilautakunnan puheenjohtaja Yrjötapio Kivisaari ilmoitti arvonnan tuloksena olevan, että Lista B:n lipuke voitti arvonnan.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen puheenjohtajisto on valittu seuraavasti:

 

Puheenjohtaja Rajala Pekka Kesk.

1. varapuheenjohtaja Mertaniemi Tuula OMK

2. varapuheenjohtaja Fagerholm Raili Vas.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa