Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.10.2019/Pykälä 104

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 104

31.10.2019

 

Kittilän kirkonkylän kyläilmeen, viihtyisyyden, vetovoiman ja toiminnallisuuden kehittäminen

 

152/10.03.01/2016

 

Teknlk 31.10.2019 § 104

 

(Lisätiedot: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)

 

Kunta pyysi 24.10.2018 tarjoukset asiantuntijapalveluista maisema-arkkitehdin ja maankäytön yleissuunnittelu osa-alueilta Kittilän kirkonkylän kyläilmeen, viihtyisyyden, vetovoimaisuuden ja toiminnallisuuden kehittämiseksi. Tarjousten perusteella kunnanhallitus päätti 4.12.2018 hankkia asiantuntijapalvelun Sitowise Oy:ltä.

 

Suunnittelutyön tavoitteena oli ideoida ja suunnitella kirkonkylän keskeisempiä alueita siten, että ne lisäävät alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaisuutta alueen asukkaiden ja matkailijoiden näkökulmasta. Karkeasti ottaen suunnittelualue rajautui Sodankyläntien risteyksen ja Aakenustien risteyksen välille mukaan lukien nykyinen uimaranta-alue.

Suunnitelmassa on ideoitu alueen maankäyttöä, viheralueiden käsittelyä ja valaistusta. Lisäksi on laadittu ideasuunnitelmat torille, Karinokan alueelle ja uimarannalle. Myös älyteknologian hyödyntämismahdollisuuksia taajama-alueelle on ideoitu.

 

Suunnittelutyön avainhaasteita ja lähtökohtia olivat: viherrakentamisen tehokkaampi hyödyntäminen, valaistuksen mahdollisuudet viihtyisyyden lisääjänä, tulvasuojelun liittäminen osaksi viihtyisää keskustaa, tiiviimmän asuinrakentamisen aluevaraukset yleiskaavan alueella, palveluiden mahdollisuuksien kehittäminen sekä eri ikä- ja käyttäjäryhmien huomioiminen ja toiminnallisuuden kehittäminen.

 

Lähtöaineistona suunnittelulle on käytetty kunnan keräämiä alueen asukkaiden ja yrittäjien näkemyksiä Kittilän keskustan kehitystarpeista, voimassa olevaa yleis- ja asemakaavaa sekä alueelle aiemmin laadittuja suunnitelmia ja selvityksiä.

 

Lopullisena tavoitteena on toteuttaa jatkossa kirkonkylän asemakaavan tarkistus sekä asemakaavan laajennus Alakittilän ja Yläkittilän osalta. Nyt laadittu suunnittelutyö on tarkoitettu edellä mainitun asemakaavan tarkistuksen ja laajennuksen pohjatyöksi.

Kantatie 79 (Valtatie) kulkee Kittilän taajaman läpi. Tie on lapin ELY-keskuksen hallinnoima ja ylläpitämä. kantatien parantamisesta on tehty vuonna 2009 yleissuunnitelma, jonka vuoksi tässä suunnittelutyössä ei ole esitetty tielle uusia parantamistoimenpiteitä.

 

Sitowise Oy:n osalta suunnittelutyö on valmistunut 30.9.2019 ja valmis raportti sekä ideasuunnitelmat on toimitettu tilaajalle. Suunnitelmat liitteenä.

 

Tekninen johtaja:

Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi Sitowise Oy:n laatima loppuraportin ja ideasuunnitelmat sekä saattaa ne tiedoksi myös kunnanhallitukselle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa