RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.08.2019/Pykälä 242
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 242 |
27.08.2019 |
Oy Levi Events Ltd:n avustushakemus - Interski 2023
256/02.05.01/2019, 77/02.02/2019
Khall 27.08.2019 § 242
(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Oy Levi Events Ltd hakee 21.6.2019 päivätyllä hakemuksellaan 28.000 euron avustusta Interski 2023 -kongressin järjestämiseen.
Interski on maailman suurin lumiurheilun kansainvälinen kongressi, johon hiihdonopettajat kokoontuvat joka neljäs vuosi. Levi valittiin vuoden 2023 kongressin järjestäjäksi kevään 2019 Interski -kongressissa.
Hakemuksen mukaan Interskissä eri maiden hiihdonopettajat esittelevät toimialan uusia virtauksia, jakavat kokemuksia sekä kehittävät yhdessä toimialaa. Keskeisenä osana ovat myös show-tyyppiset demolaskut, jossa eri maat esittelevät omia taitojaan. Kongressin yhteydessä kaikki merkittävimmät hiihdonopetuksen kansainväliset liitot pitävät omat kokouksensa lumilajien opetukseen liittyen.
Tuleva Interski maailmankongressi tulee olemaan hakemuksen mukaan suurin koskaan Levillä nähty kongressitapaaminen. Tapahtumalla tulee olemaan suuri taloudellinen vaikutus Leville, alueen yrittäjille ja Kittilän kunnalle, kun noin 1500-2000 hiihdonopettajaa yli 35 maasta saapuvat Leville viikoksi maaliskuussa 2023. Tapahtuman osallistujat ovat myös hakemuksen mukaan erittäin aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja kertovat oppilailleen ja asiakkailleen Levistä. Levi Events uskoo, että tapahtuma vahvistaa Levin brändiä ja edesauttaa markkinointia, mutta ennen kaikkea tuottaa myyntiä ja verotuloja alueelle.
Hakemuksen mukaan valmistelut ovat jo alkaneet ja ne vaativat jo alkuvaiheessa pääomaa. Ensi vuoden aikana (kahdessa erässä kesä- ja joulukuussa) tapahtuman oikeuden haltijalle Interski Internationalille pitää tilittää 18.000 euroa (alv 0 %) vastineeksi tapahtuman oikeuksien käytöstä seuraavan neljän vuoden aikana. Lisäksi tarvitaan tapahtuman suunnittelukustannuksiin 10.000 euroa (alv 0 %). Kongressipakettien myynti alkaa vasta vuonna 2022 ja sitä ennen tapahtumalla ei ole tuloja.
Vt. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että vuoden 2020 talousarvioon menokohdalle Muu toiminta (30105) varataan Interski 2023 -kongressin avustamista varten 28.000 euroa.
Päätös:
Kunnanhallituksen varajäsen Yrjötapio Kivisaari poistui esteellisenä tämän asian ja §:n 243 käsittelyn ajaksi, koska toimii Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtajana ja sen tytäryhtiö Oy Levi Events Ab:n prokuristina.
Vt. kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |