RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2019/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 14 | OMK:n, Kokoomuksen ja Vihreiden valtuustoryhmien eriävä mielipide/Kvalt 24.6.2019 § 33 |
Kunnanhallitus |
§ 163 |
28.05.2019 |
Kunnanvaltuusto |
§ 33 |
24.06.2019 |
Kunnanhallituksen, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali
113/00.00.01/2017
Khall 28.05.2019 § 163
(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Kuntalain 30 §:n mukaan kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.
Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä.
Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei valtuusto ole päättänyt puheenjohtajamallista.
Valtuusto voi päättää, että valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä lautakuntien ja valiokuntien puheenjohtajat toimivat päätoimisina tai osa-aikaisina luottamushenkilöinä.
Kittilän kunnan hallintosäännön 2 luvun 8 §:n mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta.
Kuntalain 71 §:n yleisen vaalikelpoisuuden lisäksi vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen säädetään kuntalain 73 §:ssä.
Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.
Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Edellä 1 momentin 4. kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallitukseen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.
Toimielimen jäseniä ja varajäseniä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Sukupuolikiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla.
Kunnanvaltuusto on 19.6.2017 (§ 32) päättänyt vahvistaa kunnanhallituksen toimikaudeksi kaksi (2) vuotta.
Kunnanhallitukseen valittiin 19.6.2017 (§ 32) yhdeksän (9) jäsentä sekä kullekin henkilökohtainen varajäsen seuraavasti:
Jäsen |
|
Henk.koht. varajäsen |
|
Rajala Pekka |
Kesk. |
Kantola Susanna |
Kesk. |
Salonen Tarmo |
PS |
Pekkala Antti |
PS |
Mertaniemi Tuula |
OMK |
Linnala Maija |
OMK |
Fagerholm Raili |
Vas. |
Toivanen Marita |
Vas. |
Korva Merja |
Kesk. |
Kivisaari Yrjötapio |
Kesk. |
Ovaskainen Ahti |
OMK |
Vaara Yrjö |
OMK |
Mäntymaa Vuokko |
Kesk. |
Palosaari Raija |
KD |
Kautto Sakari |
SDP |
Erkkilä Akseli |
KL |
Molkoselkä Vilho |
Vas. |
Kenttälä Pekka |
Vas. |
Kunnanhallituksen puheenjohtajisto valittiin 19.6.2017 (§ 32) seuraavasti:
Puheenjohtaja Rajala Pekka Kesk.
1. varapuheenjohtaja Salonen Tarmo PS
2. varapuheenjohtaja Mertaniemi Tuula OMK
Valtiovarainministeriön päätöksen 19.6.2018 jälkeinen kunnanhallituksen kokoonpano, jossa on huomioitu myös muut ko. toimielimen kokoonpanossa tapahtuneet valtuuston hyväksymät henkilömuutokset, on seuraava:
Jäsen |
|
Henk.koht. varajäsen |
|
Rajala Pekka Pj |
Kesk. |
|
|
Pekkala Antti, varaj. |
PS |
|
|
Mertaniemi Tuula 2. vpj |
OMK |
Linnala Maija |
OMK |
Toivanen Marita, varaj. |
Vas. |
|
|
Kivisaari Yrjötapio, varaj. |
Kesk. |
|
|
Ovaskainen Ahti |
OMK |
Vaara Yrjö |
OMK |
Palosaari Raija, varaj. |
KD |
|
|
Kautto Sakari |
SDP |
|
|
Kenttälä Pekka, varaj. |
Vas. |
|
|
Vt. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että
1) kunnanvaltuusto päättää, että kunnanhallituksen toimikauden pituus on valtuuston jäljellä oleva toimikausi
2) kunnanvaltuusto valitsee kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä valitsee valituista kunnanhallituksen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Kvalt 24.06.2019 § 33
Päätös:
Valtuutettu Marita Toivanen teki seuraavan esityksen:
''Pöydällepanoesitys valtuusto 24.6.2019 §:t 33-38
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut 10.6.2019 valtiovarainministeriön päätöksen koskien kymmenen luottamusmiehen pidättämistä luottamustoimistaan. Päätös ei ole vielä lainvoimainen. Luottamustoimista pidättäminen liittyy Lapin käräjäoikeudessa vireillä olevaan rikosasiaan koskien kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomista. Käräjäoikeus on ilmoittanut antavansa asiassa ratkaisun 28.6. Kittilän kunta on päättänyt valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska päätöksellä on kumottu vain osittain valtiovarainministeriön pidättämispäätös. Samalla Kittilän kunta tekee kiireellisen täytäntöönpanohakemuksen.
Valtuuston on syytä ottaa aikalisä kunnanhallituksen ja lautakuntien valinnassa ja odottaa ensin käräjäoikeuden ratkaisu ja Korkeimman hallinto-oikeuden kanta kiireelliseen täytäntöönpanohakemukseen. Meidän on syytä olla varmoja siitä, ovatko oikeat henkilöt valtuustossa valitsemassa luottamushenkilöitä toimielimiin valtuustokauden loppuun saakka. Elokuussa ollaan varmasti viisaampia asian suhteen. Esitänkin edellä mainituin perustein asian jättämistä pöydälle.''
Valtuutettu Sakari Kautto kannatti Marita Toivasen esitystä.
Kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Inkeri Yritys esitti asian käsittelyn jatkamista.
Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että koska on esitetty asian pöydälle panoa, on äänestettävä.
Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:
Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista,äänestävät 'jaa'.
Ne, jotka kannattavat asian pöydälle panoa, äänestävät 'ei'.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin yhdeksän (9) jaa-ääntä ja kahdeksantoista (18) ei-ääntä. Jaa-ääniä antoivat: Tiina Huilaja, Pentti Kangas, Maija Linnala, Outi Marttila, Tuula Mertaniemi, Ahti Ovaskainen, Jukka Poti, Esa Ylläsjärvi ja Inkeri Yritys. Ei-ääniä antoivat: Anna-Liisa Nilivaara, Sirkka Hangasvaara, Ville Jokela, Sakari Kautto, Pekka Kenttälä, Toni Kenttälä, Pirkko Jauhojärvi, Mikko Lompolo, Jussi Mäkitalo, Aki Nevalainen, Maarit Niskanen, Raija Palosaari, Antti Pekkala, Matti Pääkkölä, Pekka Rajala, Marita Toivanen, Juha Toivola ja Jukka Ylisuvanto.
Puheenjohtaja totesi, että Marita Toivasen esitys tuli kokouksen päätökseksi ja asia jätettiin pöydälle.
Inkeri Yritys, Tiina Huilaja, Tuula Mertaniemi, Maija Linnala, Pentti Kangas, Ahti Ovaskainen, Esa Ylläsjärvi, Jukka Poti ja Outi Marttila ilmoittivat eriävän mielipiteensä.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |