RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.06.2019/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanhallitus |
§ 196 |
18.06.2019 |
Kunnanvaltuusto |
§ 32 |
24.06.2019 |
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Kittilän kunnan ja kymmenen valtuutetun valituksesta koskien valtiovarainministeriön päätöstä 19.6.2018 Nro VM/2016/00.02.07/2017 "Päätös luottamushenkiöiden pidättämisestä Kittilän kunnan luottamustoimista"
47/00.02/2016
Khall 18.06.2019 § 196
(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)
Valtiovarainministeriö on pidättänyt kuntalain 109 a §:n 4 momentin perusteella Kittilän kunnan luottamustoimista 20 päätöksessä lueteltua luottamushenkilöä siihen saakka, kunnes kyseisiä luottamushenkilöitä vastaan nostetut syytteet päätöksessä mainituissa rikosasioissa on käsitelty lainvoimaisella tuomiolla toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Päätöksestä valittivat hallinto-oikeuteen Kittilän kunta ja 10 luottamustehtävistä pidätettyä luottamushenkilöä.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut 10.6.2019 valtiovarainministeriön päätöksen siltä osin kuin se koskee Akseli Erkkilän, Raili Fagerholmin Veli-Matti Junnolan, Mika Kuuselan, Vilho Molkoselän, Markku Mäkitalon, Jukka Nivan, Mikko Saarelan, Jukka Salmen ja Mauri Taskilan pidättämistä luottamustoimistaan.
Hallinto-oikeus hylkää Kittilän kunnan ja Tarmo Salosen oikeudenkäyntikuluvaatimukset. Hallinto-oikeus velvoittaa valtiovarainministeriön/Suomen valtion korvaamaan Vilho Molkoselän oikeudenkäyntikulut 613,80 eurolla, Raili Fagerholmin oikeudenkäyntikulut 763,84 eurolla viivästyskorkoineen ja Veli-Matti Junnolan oikeudenkäyntikulut 200 eurolla.
Liitteenä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös
Vt. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus esittää Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös:
Kunnanhallitus merkitsi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksi ja päätti esittää päätöksen tiedoksi kunnanvaltuustolle.
Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa.
__________
Kvalt 24.06.2019 § 32
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |