Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 04.03.2019/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Keskusvaalilautakunta

§ 2

18.01.2019

Kunnanhallitus

§ 67

26.02.2019

Kunnanvaltuusto

§ 10

04.03.2019

 

Varavaltuutetun määrääminen väliaikaiseen valtuuston kokoonpanoon

 

113/00.00.01/2017

 

Kvaalilk 18.01.2019 § 2

 

 

Valtiovarainministeriö on 19.6.2018 tekemällään päätöksellä pidättänyt luottamushenkilöitä Kittilän kunnan luottamustoimista siihen saakka, kunnes kyseisiä luottamushenkilöitä vastaan nostetut syytteet rikosasioissa on käsitelty lainvoimaisella tuomiolla toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

 

Pidättämispäätöksen jälkeen valtuusto kokoontuu väliaikaisella kokoonpanolla (keskusvaalilautakunta 9.3.2018 § 28), jossa luottamustoimessa pidätettyjen tilalle on nostettu esteettömät valtuutetut ja varavaltuutetut.

 

Perussuomalaisten varavaltuutettu Annikki Autti ja väliaikaiseen valtuuston kokoonpanoon varavaltuutetuksi nostettu Anniina Kärki ovat eronneet luottamustoimista paikkakunnalta pois muuton vuoksi.

 

Perussuomalaisilla on kolme (3) valtuutettua ja heillä tulee olla sama määrä varavaltuutettuja.

 

Ko. henkilöiden eron jälkeen Perussuomalaisten varavaltuutetuttuja on jäljellä enää yksi (1) eli Ala Kimmo, joka on noussut Annikki Auttin tilalle alkuperäiseen valtuuston kokoonpanoon.

 

Sihteeri:

Keskusvaalilautakunta nostaa Perussuomalaisten 2. varavaltuutetuksi Ulla Majavan ja 3. varavaltuutetuksi Tuomo Körkön kunnanvaltuuston väliaikaiseen kokoonpanoon.

 

Perussuomalaisten varavaltuutetut väliaikaisessa valtuuston kokoonpanossa ovat:

 

1. Ala Kimmo

2. Majava Ulla (nostettu varalle)

3. Körkkö Tuomo (nostettu varalle)

 

Keskusvaalilautakunta lähettää päätöksensä kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 26.02.2019 § 67

 

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen.

 

Tämän asiakohdan osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 04.03.2019 § 10

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa