RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.05.2019/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 29 |
29.05.2019 |
Virkavapaushakemus vastaavan hoitajan virasta / Mertanen
Sotelk 29.05.2019 § 29
(Lisätiedot; hoivapalvelupäällikkö, puh. 0400 330 655)
Hanna-Kaisa Mertanen on hakenut 12.3.2019 kirjatulla anomuksella palkattoman virkavapaan jatkoa vuodella eli 30.6.2020 saakka. Nykyinen palkaton virkavapaa on myönnetty 30.6.2019 saakka vastaavan hoitajan virasta palvelutalo Pääskylästä.
Työnantaja harkitsee aina tapauskohtaisesti palkattoman virkavapaan tai työloman myöntämisen.
Hanna-Kaisa Mertanen on ollut poissa työstään jo 29.12.2017 alkaen ja palkattomalla virkavapaalla 10.7.2018 alkaen.
Hoivapalvelupäällikkö esittää, ettei palkatonta virkavapaata myönnetä Hanna-Kaisa Mertaselle, koska hän ollut yhtäjaksoisesti poissa työstään jo 29.12.2017 alkaen. Palvelutalo Pääskylän toiminnan kannalta on olennaista saada vastaavan hoitajan viran suhteen pysyvä ratkaisu, joka toisi asukkaille ja henkilökunnalle tunteen jatkuvuudesta, pysyvyydestä ja siitä, että virkaa hoitaa pysyvä viranhaltija. Hanna-Kaisa Mertasen nykyinen virkavapaa loppuu 30.6.2019.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää myöntää Hanna-Kaisa Mertaselle palkatonta virkavapaata palvelutalo Pääskylän vastaavan hoitajan virasta ajalle 1.7.2019 - 30.6.2020.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |