Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 29.05.2019/Pykälä 38

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 38

29.05.2019

 

Tiedoksi saatettavat viranhaltija päätökset ajalta 15.4.2019 - 19.5.2019

 

Sotelk 29.05.2019 § 38

 

Kuntalain mukaan viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa,

jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.

 

Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on

pidettävä yleisesti nähtävänä ja päätökset on annettava tiedoksi

samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.

 

Oheismateriaalina luettelo viranhaltijapäätöksistä.

 

Perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ajalta 15.4.2019 - 19.5.2019.

 

Päätös:

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa