RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 27.03.2019/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 23 |
27.03.2019 |
Tiedoksi saatettavat viranhaltija päätökset ajalta 18.2. - 17.3.2019
Sotelk 27.03.2019 § 23
Kuntalain mukaan viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa,
jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.
Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on
pidettävä yleisesti nähtävänä ja päätökset on annettava tiedoksi
samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.
Oheismateriaalina luettelo viranhaltijapäätöksistä.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ajalta 18.2.2019 - 17.3.2019.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |