RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 27.02.2019/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 11 |
27.02.2019 |
Vastaus aloitteeseen koskien kehitysvammaisten ihmisten asumispalvelun järjestämistä
365/05.02.04/2018
Sotelk 27.02.2019 § 11
(Lisätiedot; hoivapalvelupäällikkö, puh. 0400 330 655)
Varavaltuutettu Matti Pääkkölä on tehnyt 9.12.2018 aloitteen, joka koskee kehitysvammaisten asumispalvelujen järjestämistä. Varavaltuutettu Maarit Niskanen on yhtynyt aloitteeseen. Aloitteessa esitetään asumispalvelutarpeen päivittämistä ja suunnittelutyöhön ryhtymistä. Aloite on esityslistan liitteenä.
Vanhus- ja vammaispalvelut on järjestänyt joitakin vuosia sitten tutustumiskäynnin Muonioon, Aspan palveluasumisyksikköön, jossa asuu kehitysvammaisia ihmisiä. Käynnin tarkoituksena oli kartoittaa, millaisesta asumisesta on kyse ja millaisia asunnot ovat. Mukana olleille ei ole tuolloin eikä myöhemminkään luvattu mitään siihen suuntaan, että kunta alkaisi rakentamaan palveluasumista kehitysvammaisille ihmisille. Sitä on tarjottu yhtenä vaihtoehtona yksityisille palveluntuottajille, vielä tuloksetta. Kunnan tavoitteena on ottaa mukaan kehitysvammaiset ihmiset suunnittelemaan asumispalveluja.
Nykyinen asumismuoto palvelutalo Metsolassa on todettu riittäväksi tehostetun eli autetun palveluasumisen osalta, vaikka paikkoja sieltä vapautuukin harvakseltaan. Sille, että asutaan edelleen vanhemman/vanhempien kanssa on monta eri motiivia, yksi niistä on taloudelliset tuet. Ohjattua palveluasumista tarvitsisi arviolta 8-10 kehitysvammaista ihmistä, heistä ainakin 4 asuu jo palvelutalo Metsolassa.
Aloitteen mukaisesti voidaan selvittää kehitysvammaisten ihmisten palveluasumisen oikeansuuntainen tarve tällä hetkellä, selvityksen tekee avopalveluohjaaja Anja Keskitalo 31.5.2019 mennessä ja se tuodaan sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi. Moni kehitysvammainen nuori haluaa kuitenkin myös vaihtaa paikkakuntaa ja tämän olemme heille suoneet.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että kehitysvammaisten ajantasainen palveluasumistarve selvitetään avopalveluohjaajan toimesta 31.5.2019 mennessä.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |