RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sosiaali- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 30.01.2019/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sosiaali- ja terveyslautakunta |
§ 10 |
30.01.2019 |
Tiedoksi saatettavat viranhaltija päätökset ajalta 19.11.2018 - 20.1.2019
Sotelk 30.01.2019 § 10
Kuntalain mukaan viranhaltijan päätöksistä pidetään pöytäkirjaa,
jollei se päätöksen luonteen johdosta ole tarpeetonta.
Viranhaltijapäätöksistä laadittu pöytäkirja, päätösluettelo, on
pidettävä yleisesti nähtävänä, ja päätökset on annettava tiedoksi
samalla tavoin kuin muutkin kunnan viranomaisen päätökset.
Oheismateriaalina luettelo viranhaltijapäätöksistä.
Perusturvajohtaja:
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä tiedoksi viranhaltijapäätökset ajalta 19.11.2018 - 20.1.2019.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |